HS-raati 18.3.2011: "Onko Suomeen tarpeen rakentaa lisää ydinvoimaa?" Vastaukseni on Kyllä. Ajatus, että Japanin onnettomuuden takia Suomen tulevia ydinvoimapäätöksiä pitäisi muuttaa, on melkoisen järjetön ja edesvastuuton. Jos Suomi nyt kieltää ydinvoiman Japanin onnettomuuden takia, se on sama kuin Suomi kieltäisi kansalaistensa lentomatkustamisen ja lentoyhtiöiden toiminnan yhden kaukomailla tapahtuneen lento-onnettomuuden takia. Tai sama kuin että kieltäisimme pilvenpiirtäjien rakentamisen yhden pilvenpiirtäjään kohdistuneen tulipalon tai terrori-iskun takia. Ajatuksena ydinvoiman kieltäminen tai lopettaminen yhden onnettomuuden takia on aivan yhtä absurdi. Sekä lentomatkustamiseen että ydinvoimaan liittyy onnettomuusriski, jonka olemassa olon kaikki tietävät etukäteen. Se, että onnettomuus joskus sattuu, ei suurenna eikä pienennä tuota riskiä. Eli riski onnettomuuteen on onnettomuuden jälkeisenä päivänä yhtä suuri (tai pieni) kuin se oli onnettomuutta edeltäneenä päivänä. Toisin sanoen meidän ei järkevinä ihmisinä todellakaan pidä muuttaa ydinvoimakantaamme onnettomuuden jälkeisenä päivänä, siitä mikä se oli onnettomuutta edeltäneenä päivänä. Jo pelkkä ydinvoiman riskien korostaminen onnettomuutta hyväksikäyttäen on itse asiassa edesvastuutonta -- se on hysterian ja pelon lietsontaa kansalaisten keskuuteen, mitä ei voi hyväksyä. Hysterian lietsomisen sijaan viranomaisten ja poliitikkojen ym. pitäisi nyt käyttää energiansa kansalaisten muistuttamiseen siitä, että ydinonnettomuuden riski on edelleen häviävän pieni eikä ole mihinkään muuttunut. Eli aivan samoin kuin viranomaiset korostavat yksittäisten lento-onnettomuuksien sattuessa sitä, että lento-onnettomuuden riski on suunnattoman pieni -- ja että yksittäisen lento-onnettomuuden takia kenenkään ei pidä yksioikoisesti alkaa välttää lentämistä. Toki onnettomuudesta pitää oppia -- ja tutkia miten turvajärjestelmiä parantamalla voidaan estää vastaavia onnettomuustapauksia eskaloitumasta tai aiheuttamasta vakavia turvaongelmia tulevaisuudessa. Aivan kuten harvinaisten lento-onnettomuuksien jälkeen tutkitaan, mikä meni väärin tekniikassa tai ihmisen toiminnassa -- ja sitten kehitetään ja parannetaan tekniikkaa ja toimintaa, jotta tulevaisuuden riskejä voidaan entisestään pienentää. Yhteenvetona olen vahvasti sillä kannalla, että Japanin onnettomuuden ei pidä antaa vaikuttaa ydinvoimakantoihimme tai -päätöksiimme. Katson edelleen, että Suomi tarvitsee ydinvoimaa sen edullisuuden, päästöttömyyden ja loppujen lopuksi pienten riskien vuoksi. Itse asiassa onnettomuuden seurauksena pitäisi pikemminkin korjata aiempi surkuhupaisa poliittinen päätös, jossa valtionyhtiö Fortumille ei annettu lupaa uusia vanhoja reaktoreitaan. Japanin tapauksessahan näemme, että siinä missä ydinvoimaonnettomuuden riski on pieni, se olisi vielä pienempi, jos vanhoja tekniikoita ja reaktoreita uusittaisiin. Antaisin mieluusti Fortumille luvat reaktoriensa uusimiseen, jotta riippuvaisuutemme Venäjän sähköstä -- ja sen vieläkin vanhemmista ydinreaktoreista kuin omamme -- vähenisi. Ehkä Fortumin reaktorien uusiminen myös näyttäisi venäläisille ja muillekin naapureillemme esimerkkiä vanhojen riskialttiimpien reaktorien uudistamisen suhteen. Jaakko Aspara (http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/HS-raadin+vastaukset+kysymykseen+Onko+Suomeen+tarpeen+rakentaa+lis%C3%A4%C3%A4+ydinvoimaa/1135264691206)